• Alkuun
  • Esittelyssä Expolinc

Esittelyssä Expolinc

Expolinc on ruotsalainen vuonna 1986 perustettu yritys. Pääkonttori sijaitsee Ruotsin Brommassa. Se on Euroopan toimintojen keskus. Vuonna 2004 tehtiin strateginen päätös avata toimipiste myös Yhdysvalloissa (Ohiossa), jotta yritys olisi löhempänä Yhdysvaltojen ja Kanadan markkinoita.

Kehitämme ja markkinoimme kannettavia esittelytuotteita. Voit esitellä yrityksesi ja tuotteesi aina, kun ihmisiä kokoontuu yhteen. Expolinc mahdollistaa kaikkien tilaisuuksien hyödyntämisen esimerkiksi messuilla, ostoskeskuksissa, kilpailuissa ja konferensseissa. Valikoimastamme löytyy aina esittelyjärjestelmä, jonka avulla viestisi vetää huomion puoleensa.

Expolinc on saanut ISO 9001:2008 -sertifioinnin vuonna 2003.

Jakeluverkostomme

Jälleenmyyjät myyvät tuotteitamme yli 35 maassa. Kaikki jälleenmyyjät voivat auttaa tekstien, kuvien ja ratkaisujen lisäämiseksi tuotteisiimme.

Oma varasto ja valmistus

Kopio ei ole koskaan yhtä hyvä kuin alkuperäinen. Siksi suunnittelemme, kehitämme ja valmistamme tuotteemme itse. Näin voimme valvoa laatua alusta loppuun. Nykyaikaisen varastomme ja logistiikkajärjestelmämme ansiosta saat tuotteet, varaosat ja tarvikkeet kaikkialle.

Etiikka ja ympäristö

Expolincin tutkimuksessa ja tuotekehityksessä otetaan huomioon ympäristö- ja laatuasiat valittaessa materiaaleja, tuotannossa, testattaessa ja toimitettaessa.

Expolinc ottaa liiketoiminnassaan ympäristön huomioon. Olemme läheisessä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme ja muiden kumppanien kanssa ympäristöä koskevissa asioissa. Expolinc noudattaa lakeja ja määräyksiä kehittäen koko toimialaa myönteiseen suuntaan. Pyrimme vähentämään ja estämään saastumista. Teemme sisäistä kehitystyötä ympäristön hyväksi pyrkien jatkuvaan parantamiseen.

Ethics and Environment.pdf

Asiakkaitamme

Asiakkaitamme ovat lähes kaikki yritykset ja organisaatiot, jotka haluavat esitellä itsensä, profiilinsa, logonsa, tuotteensa, palvelunsa tai liiketoimintamallinsa.

Yhteydenotto

Pääkonttori

Archimedesvägen 6
S-168 66 Bromma
Sweden

Puhelin: +46-8-546 444 00
Faksi: +46-8-29 10 06
Sähköpostiosoite: info@expolinc.se

Jakelu

Archimedesvägen 6
S-168 66 Bromma
Sweden

Toimitusjohtaja
Johan Hörngren

Etsi

Näytä suurempi kartta osoitteessa maps.google.com

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Täältä löydät vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.

Expolinc AB Archimedesvägen 6, S-168 66 Bromma, Sweden Puhelin +46-8-546 444 00Faksi +46-8-29 10 06Sähköpostiosoite info@expolinc.se

© Copyright Expolinc 2007